SKAPA

 

 

Kasva ja Ole Taiteessa

 

 

Kysely on osa SKAPA -hanketta, joka on Svenska kulturfondenin suurinvestointi vuosille 2023–2026. Svenska kulturfonden haluaa vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia edistämällä taidekasvatuksen saatavuutta Suomessa. Taiteen harjoittaminen saa meidät voimaan paremmin, vahvistaa lasten ja nuorten itsetuntoa, hyvinvointia, empatiaa, identiteettiä ja luovuutta sekä tarjoaa työkaluja työelämään ja koko elämään. Saavutettavuus ja tasa-arvo ovat Suomen lasten ja nuorten taidekasvatuksen suurimpia haasteita. Monilla paikkakunnilla opetetaan vain muutamia taideaineita ja monet lapset ja nuoret eivät koskaan pääse osallistumaan taideopetukseen vapaa-ajallaan. Taidekasvatuksella tarkoitetaan tässä musiikin, kuvataiteen, käsityön, teatterin, tanssin, sirkuksen, mediataiteen, sanataiteen ja arkkitehtuurin opetusta.

Mustasaaren ja Vöyrin kunnille on myönnetty SKAPA-hankerahoitusta jo olemassa olevan taidekasvatuksen kartoittamiseen, sekä kunnissa tapahtuvan taideopetuksen kehittämistä varten. Taiteen perusopetusta (opetussuunnitelmapohjaista pitkäkestoista opetusta) annetaan tällä hetkellä kunnissa vaihtelevassa määrin (Mustasaaressa 4 oppiainetta ja Vöyrillä 2 oppiainetta). Taidekasvatusta annetaan nykyään suuressa määrin myös erilaisten paikallisten yhdistysten puitteissa. Taidekasvatusta annetaan jonkin verran myös Harrastamisen Suomen malli -hankkeen puitteissa heti koulupäivän jälkeen järjestettävissä kerhoissa. Saavutettavuus ja tarjonnan tasa-arvo on kuitenkin haasteena.

 

SvenskakulturfondenlogosvartRGB

 

 

SKAPA orange landscape RGB

 P1160138 beskuren

IMG 0824 2

YHTEYSTIEDOT

Sonja Backlund
sonja.backlund@korsholm.fi

Carla Fri
carla.fri@korsholm.fi